Sadventures

Kuvittele valkoinen, hienorakeinen aine. Ei se ei ole keittionkaapin ylahyllylta paljastuva leivinjauhe ja EI, se ei ole Pablo Escobarin lahja Hollywoodin nousukkaille. Se on Boracayn hienon hieno valkoinen hiekka, paahtavan kuumana, jalkojeni alla ja varpaitteni valissa. En tule kylla yhtaan ihmetelleeksi, miksi kyseista hiekkaa on toimitettu aikoinaan maan ex-presidentin takapihalla sijainneen uima-altaan viereen rekkalasteittain.

Saavuimme yon pimeimpina tunteina, Boracaylle ja silti aina loytyy joku paikallinen Jobbari auttamaan yopaikan etsimisessa. Etukateen oli tiedossa, etta White Beach, jonne suuntaamme, on saaren kalleinta aluetta. Talla kertaa kavi Sadventuresille kuitenkin tuuri ja loysimme loistavan “bungalowin”. En tieda uskaltaako sita bungalowiksi kutsua, koska tilaa on kyseissa asumuksessa vaikka pienelle Filippiino-suvulle. Hintakin oli huomattavasti alhaisempi, kuin mita luulimme joutuvamme maksamaan edes hotellihuoneesta. Asumuksessa oli myos keittio, jossa suurimmaksi osaksi itse teimmekin ateriat ja nain saastimme huomattavia peso-tukkuja.

White beach on siis Boracay:n saaren paaranta ja se on yli 4km pitka. Hiekka, kuten jo mainittu, erittain hienoa ja jopa paikoittain jauhomaista. White beach jakautuu kolmeen stationiin. Ykkonen on kaikkein kalleinta aluetta, niin majoitus, kuin ruokailukin mielessa ja halpenee aina suurempaan numeroon pain mentaessa. Ranta on rakennettu lahes taysin turistien arvomaailman mukaisesti ja on erittain loistava rantalomakohde. Meidan osaltamme, vaikka yritammekin pahimmat turistirysat kierella, kavi hyva tuuri ja ranta oli aikalailla tyhjillaan. Aktiviteetit rajoittuivat pitkalti veteen ja rannalle. Sukellusta, snorklausta, banaaniveneita, lainelautoja ja muita perinteisia rantakohteiden houkutuksia. Naita aktiviteetteja ei voi olla huomaamatta, koska kaupittelijoita on reilusti alueella.

Pari ensimmaista paivaa seurueelta oli energiat lopussa rankan siirtymisen jaljilta ja ne lahinna maattiin rannalla paahtavan auringon alla. Onneksi pilviakin taivaalle kertyi, ettei makaaminen kaynyt tuskallisen kuumaksi. Silti muutaman paivan jalkeen jokainen oli vaihtanut varia, toiset tummemmaksi ja toiset punaisemmaksi. Kukaanhan nyt ei loputtomiin jaksa vaan makailla rannalla vaan jotain aktiviteettia kaipaa ja siksi paatimme vuokrata mountain biket ja lahtea leikkimaan Livingstonea.

Retken piti seurata rannan lahettyvilla kulkevia teita, mutta jo heti ensimmaisen vartin jalkeen loysimme itsemme pienelta viidakkopolulla, eli sita sitten oltiin “eksyksissa”. Rantaviivaa seuraamalla loydettiin kuitenkin takaisin tielle ja paatettiin visusti pysya silla. Nousimme tieta pitkin Boracayn korkeimmalle kohdalle ja tropiikin lammoissa polkeminen oli, kuin tervassa temmeltamista. Matkan varrella huomasi, kuinka ystavallisia paikalliset ihmiset ovat. Lapset tulivat tien viereen huutelemaan Hello! Hello! ja vanhemmatki kasiaan nostelivat, kuin paremmillekin tutuille. Antoisan, mutta rankat retken jalkeen olikin aika ravinta ruumis ja aterioinnin jalkeen viettaa siestaa, missakas muualla, kun vastahankituissa riippumatoissa. Underground runoilijan sanontaa lainataksani: ”Elama taalla tropiikissa voi olla yhta helvettia”.

Viikonloppu kului rommia maistellen ja sen jalkioireita riippumatoissa potien. Sunnuntaina oli tarkoitus menna katsomaan kukkotappeluita ja tuplaaman matkarahat vedonlyonnissa, mutta nukuttiinpa sitten kuitenkin onnemme ohi ja rahat jaivat saamatta. Maantaina oli aika nostaa taas rinkat selkaan ja suunnata lahes samaa reittia takaisin pohjoiseen, jota vajaa viikko sitten oli tultu etelaan Boracaylle.