Archive for February, 2009
Boracay
by Hilppa on Feb.21, 2009, under Uncategorized
Kuvittele valkoinen, hienorakeinen aine. Ei se ei ole keittionkaapin ylahyllylta paljastuva leivinjauhe ja EI, se ei ole Pablo Escobarin lahja Hollywoodin nousukkaille. Se on Boracayn hienon hieno valkoinen hiekka, paahtavan kuumana, jalkojeni alla ja varpaitteni valissa. En tule kylla yhtaan ihmetelleeksi, miksi kyseista hiekkaa on toimitettu aikoinaan maan ex-presidentin takapihalla sijainneen uima-altaan viereen rekkalasteittain.
Saavuimme yon pimeimpina tunteina, Boracaylle ja silti aina loytyy joku paikallinen Jobbari auttamaan yopaikan etsimisessa. Etukateen oli tiedossa, etta White Beach, jonne suuntaamme, on saaren kalleinta aluetta. Talla kertaa kavi Sadventuresille kuitenkin tuuri ja loysimme loistavan “bungalowin”. En tieda uskaltaako sita bungalowiksi kutsua, koska tilaa on kyseissa asumuksessa vaikka pienelle Filippiino-suvulle. Hintakin oli huomattavasti alhaisempi, kuin mita luulimme joutuvamme maksamaan edes hotellihuoneesta. Asumuksessa oli myos keittio, jossa suurimmaksi osaksi itse teimmekin ateriat ja nain saastimme huomattavia peso-tukkuja.
White beach on siis Boracay:n saaren paaranta ja se on yli 4km pitka. Hiekka, kuten jo mainittu, erittain hienoa ja jopa paikoittain jauhomaista. White beach jakautuu kolmeen stationiin. Ykkonen on kaikkein kalleinta aluetta, niin majoitus, kuin ruokailukin mielessa ja halpenee aina suurempaan numeroon pain mentaessa. Ranta on rakennettu lahes taysin turistien arvomaailman mukaisesti ja on erittain loistava rantalomakohde. Meidan osaltamme, vaikka yritammekin pahimmat turistirysat kierella, kavi hyva tuuri ja ranta oli aikalailla tyhjillaan. Aktiviteetit rajoittuivat pitkalti veteen ja rannalle. Sukellusta, snorklausta, banaaniveneita, lainelautoja ja muita perinteisia rantakohteiden houkutuksia. Naita aktiviteetteja ei voi olla huomaamatta, koska kaupittelijoita on reilusti alueella.
Pari ensimmaista paivaa seurueelta oli energiat lopussa rankan siirtymisen jaljilta ja ne lahinna maattiin rannalla paahtavan auringon alla. Onneksi pilviakin taivaalle kertyi, ettei makaaminen kaynyt tuskallisen kuumaksi. Silti muutaman paivan jalkeen jokainen oli vaihtanut varia, toiset tummemmaksi ja toiset punaisemmaksi. Kukaanhan nyt ei loputtomiin jaksa vaan makailla rannalla vaan jotain aktiviteettia kaipaa ja siksi paatimme vuokrata mountain biket ja lahtea leikkimaan Livingstonea.
Retken piti seurata rannan lahettyvilla kulkevia teita, mutta jo heti ensimmaisen vartin jalkeen loysimme itsemme pienelta viidakkopolulla, eli sita sitten oltiin “eksyksissa”. Rantaviivaa seuraamalla loydettiin kuitenkin takaisin tielle ja paatettiin visusti pysya silla. Nousimme tieta pitkin Boracayn korkeimmalle kohdalle ja tropiikin lammoissa polkeminen oli, kuin tervassa temmeltamista. Matkan varrella huomasi, kuinka ystavallisia paikalliset ihmiset ovat. Lapset tulivat tien viereen huutelemaan Hello! Hello! ja vanhemmatki kasiaan nostelivat, kuin paremmillekin tutuille. Antoisan, mutta rankat retken jalkeen olikin aika ravinta ruumis ja aterioinnin jalkeen viettaa siestaa, missakas muualla, kun vastahankituissa riippumatoissa. Underground runoilijan sanontaa lainataksani: ”Elama taalla tropiikissa voi olla yhta helvettia”.
Viikonloppu kului rommia maistellen ja sen jalkioireita riippumatoissa potien. Sunnuntaina oli tarkoitus menna katsomaan kukkotappeluita ja tuplaaman matkarahat vedonlyonnissa, mutta nukuttiinpa sitten kuitenkin onnemme ohi ja rahat jaivat saamatta. Maantaina oli aika nostaa taas rinkat selkaan ja suunnata lahes samaa reittia takaisin pohjoiseen, jota vajaa viikko sitten oli tultu etelaan Boracaylle.
Tropic travel jatkuu…
by Mane on Feb.15, 2009, under Uncategorized
Voihan parayttavat barbababat sentaan! Hektisen ja raskaan overimiljoonakaupunkitravellauksen jalkeen vihdoin selvittii tropiikin lampoon. Manilasta selvittiin suhteellisen nopeesti eteenpain. Vuorossa oli yksi Filippiinien paasaarista, Mindoro, ja suuntana Puerto Galera. Suunnitelmana oli viettaa hetki Sabang Beachilla, minka jalkeen siirtya toiselle Puerto Galeran paarannoista, White Beachille.
Travellauksessa siirtymiset paikasta toiseen on aina ne raskaimmat vaiheet. Varsinkin, jos uutta kamppaa joutuu ettimaa vasyneena iltamyohaan. Sabangille saavuttiin heti pimean tultua alkuillasta. Talla kertaa halpa punkka loyty kuitenkin melko nopeesti. Saatiin 2*2 hengen omalla keittiolla varustetut huoneet, hinta huimat 5 euroa/yo/peruukki. Paivan matkustamisen jalkeen hermoja kiristi ja kaikkia vasytti sen verran, et paadyttii hyvin nopeesti nukkumaa.
Sunnuntaina rantaan tutustuttaessa tormattiin mukavaan vanhaan mummeliin, joka jarkkailee erilaisia paivaretkia lahialueille. Hanen innostamana (lue=saatiin huima alennus) paatettiin ottaa maanantaille trippi, johon kuulu vierailut riippusillalla ja vesiputouksilla. Lopuks kahlattii lapi polven korkusten jokien ja vesipuhvelien valloittaman viidakon syvalle jumalan selan taa. Siella nalkasta seuruetta odotti loistava BBQ buffa teemalla all you can eat and drink. Tarjontaan kuulu possua, fisua, kanaa, salaattia, riisia, mangoa(paras hedelma ikina, naita ei saa Suomesta), ananasta ja tietty amparitolkulla olutta. Kaiken kruunas se, etta koko safkamesta sijaitsi pienen makean veden laguunin aarella, johon pysty aina hien iskiessa ittesa dippaamaa.
Sabang on Puerto Galeran rannoista selkeesti enemman yoelamapainotteisempi. Se on myos aika puhtaasti scubailijoitten mesta eika kunnon uimarantaa loydy. Sadventures taas oli nimenomaan kunnon piitsilohoilyn tarpeessa, minka takia tiistaina olikin tarkotus siirtya n. 10 km paahan White Beachille. Aamulla siirtymista suunniteltaessa kavi kuitenkin just se, mita travellatessa niin usein muutenkin. Suunnitelmat muuttuu taysin ja hyvin nopeesti. Ensin meinattii siirtya perinteisella tricyclekyydilla maitse suoraan White Beachille. Aamukahvia juodessa paikalle kuitenkin pollahti samainen nainen, joka jarjesti edellisen retken, ja anto meille hyvan vaihtoehdon. Osallistuttais uudelle retkelle ja paastais samalla siirtymaa vesitse White Beachille. Alennusta saatiin jalleen yli puolet alkuperasesta hinnasta ja siihen kuulu jalleen safkaa ja bissea niin paljo ku jaksaa vetaa. Sehan riitti meille ja paatettii ilman muuta osallistua. Paivan tarkempi ohjelma oli seuraava: venekyyti pienelle asumattomalle rannalle. Uimista, itsensa grillausta ja safka. Sielta kyyti White Beachille, jossa muut retkelle lahteneet tutustu rantaan silla aikaa ku me kaytii paikallisten avustamana ettimassa halpaa majotusta. Sellanen loyty nopeesti hintaan 4 euroo/yo. Samalla saatiin jatettya rinkatki majapaikkaan. Me ei kuitenkaan viela asetuttu aloillee, koska paivan ohjelma oli viela pahasti kesken. Matka jatku veneella eteepain, kunnes saavuttii uudelle asumattomalle palmubiitsille. Siella ohjelmassa oli bissen imailua, yleista hengailua ja leikkimielisia peleja ja kisailuja mm. jenkkifutista kookospahkinalla.
Olut virtasi ja olihan mukaan eksynyt muutama pullo taivaallisen hyvaa ja koukuttavaa Tanduayrommia. Siina missa muut tyytyi juomaan rommin tylsasti muovimukista kolalla, oli Sadventuresin toimittava jalleen toisin. Kimmo toimi ryhman apinana ja kiipes palmun latvaan heilumaan. Alastullessa tuliaisiksi tarttu pari kookospahkinaa, jotka paikallinen kaiffari huitas machetella auki. Siina sita sitte juotii kookosmaitoa suoraan pahkinasta ja kun sekaa heitti pikkusen Tanduayta ni OHHOH!! Ei oo rommi koskaa maistunu paremmalta! Lopulta auringon laskiessa saatiin sovitun mukaisesti kyyti takasin White Beachille ja paastii majottumaan. Paiva oli kaikin puolin mahtava ja jalkeenpain on helppo sanoa et siirtyminen kannatti tehda talla tavalla. Hinta oli taysin mitaton varsinki ku ottaa huomioon kaiken sen mita paivaan sisalty. Pelkkaan maitse siirtymiseen olis jo melkein menny saman verran rahaa ja nyt viela saatiin safkat ja juomat samaan hintaan.
White Beachilla vihdoin paastii kunnon biitsille ja kunnon rantaelaman pariin. Paivat kulu rannalla maatessa ja rentoutuessa. Mitaan erikoista ei jaksanu duunailla ku mittarissa paukku jatkuvasti +30. Kimmo ja Sunttis varas kylla yhelle paivalle motorbiket, jotta paasis paremmin tutustumaa lahialueisiin. Hyva idea kaatu kuitenkin siihen ku just sina paivana taivas paatti heittaa vaha vetta kehiin. Maanantaina tarkotus oli jatkaa matkaa, joten jotain aktiviteettia oli kuitenkin kehitettava ennen sita.
Siispa lauantaina otettii mopokyyti takasin Sabangille ja kohti Hash runia. Niille, jotka ei oo ikina kuullukaan moisesta, kerrotaa hieman taustaa. Hash runeja jarjestaa maailmanlaajuinen yhdistys, Hash House Harriers, ja niita pidetaan ympari maailmaa. Esimerkiksi Suomessa hash runeja voi harrastaa Helsingissa ja Turussa(loytyy netista). Koko homman perusidis on juosta/kavella joku jarjestajan merkkaama reitti ympari, minka jalkeen porukalla otetaan olutta ja pidetaan hauskaa. Runin luonne riippuu paljo siita minkalaisissa olosuhteissa se jarjestetaan. Puerto Galerassa homma toimii eraanlaisena viidakkojuoksuna(joka lauantai), jossa merkkeina toimivat liidulla puihin piirretyt pienet nuolet tai oksaan kiinnitetyt valkeat liinat. Porukalla lahetaa reitille ja kun kaikki on selvinny maaliin(yleensa joku biitsi tai rafla) ruvetaa istuu iltaa. Juoksu maksaa taalla 5 euroa ja siihen kuuluu ilmasta bissea sen verran ku kerkee vetaa. Reitilla menee 1-2 tuntia riippuen tyylista ja eksyyko. Sekin vaara on, koska mennaa paikoin vaikeakulkusessa viidakossa ja reittimerkit on valilla vaikeasti nahtavissa.
Meidan osalta hash run alko heti mielenkiintosesti. Hyva ku oltii liikkeelle paasty ni Sunttiksen slaparit sano ittesa irti ja pakotti jatkamaa matkaa paljasjaloin. Heti peraa haastetta anto vesisade joka teki reitin mutaseksi ja aarimmaisen liukkaaksi. Niinpa pian kaikki oli ilman tossuja, koska se oli ainoo tapa milla mudassa paas etenemaa. Kaikki muut juoksijat brassaili lenkkareillaa siina vaiheessa jo kilometreja edella ja me tultii tasasen varmasti perassa. Lopulta homma eteni niin, etta meianki porukka eksy toisistaa. Mina ja Kaltsu mentii toista reittia ja Kimmo ja Sunttis omaasa. Myohemmin selvis et talla kertaa reittivaihtoehtoja oli kaks, joten kaikki meni kuitenkin ihan oikeeta tieta. Parin tunnin mutapainin jalkee selvittii kuitenkin koko porukka muiden seuraan eraan raflan terdelle, jossa kylmat oluet jo venaskin vasyneita Hashereita. Loistava setti kaiken kaikkiaan, kantsii kokeilla!
Maanantaina koitti kamojen pakkaus ja valmistautuminen siirtymiseen. White Beachista sen verran et se on taas taysin erilainen verrattuna Sabangiin. Loistava ranta ja paljon muita vesiaktiviteetteja. Yoelama taas on aika koyhaa ja sekin vahainen on aikamoisella gay feverilla varustettu. Rannalla lohoilyyn siita huolimatta loistava ja erityisesti halpa paikka. Mikaan ei maksa mitaan. Meidan retkikunta on toistaseks selvinny suht pienilla tappioilla mita nyt Kaltsulla ja allekirjoittaneella tekniset murheet jatkuu. Talla kertaa sano Kaltsulta kamera ja multa puhelin ittesa irti. Meikalainen painaa nyt siis ilman pankkikorttia ja puhelinta mut matkaa jatkuu. Suuntana etela ja Boracayn valkoset hiekkarannat. Ensin jeepneylla Puerto Galerasta Calapaniin, sielta pakulla Roxasiin, josta lautalla Caticlaniin ja edelleen Boracaylle. Perilla homma jatkuu hyvaksi havaitulla linjalla. Resepti on seuraava: asento=vaaka, olomuoto=loysa, paa=tyhja, suu=marka. Jos meista ei enaa kuulu ni ollaa todennakosesti joko jumahdettu riippumattoo tai hukuttu Pina Coladaa. Ei muuta ku tulta pain…
Manila
by Hilppa on Feb.12, 2009, under Uncategorized
Ei siihen vaan totu… Kuuma ja kostea ilmasto iskee heti kasvoille ilmastoidun lentokentan ovien avautuessa. Tietenkin viela pitkat housut jalassa ja muutaman askeleen jalkeen tulee vaan ihmetelleeksi miksi ei vaihtanut shortseja lentokentan vessassa, niinkuin Mane teki. Mane opastaa porukan bussiin, joka menee lahelle alueita, joista on tarkoitus saataa porukalle katto paan paalle.
Hypattiin sitten bussista keskella tieta, paikallisten tapaan. Mane kaskytti porukkaa eteenpain ja vastasi tiedusteluihin, etta matkaa ei ole pitkalti ja sen kavelee helposti. Itsellani vallitseva olotila oli jotain aivan muuta kuin loistava ja kavely siina paahtavassa helteessa ja pakokaasussa tuotti tuskaa. Parin tunnin pyorimisen jalkeen, niinkuin Mane lupasi ihan lahellahan ne paikat oli, loydettiin paakallopaikoille ja alettiin etsia mahdollisia majoituspaikkoja. No nehan loistivat poissaolollaan tai ne harvat jotka loysimme olivat liian kalliita meidan budjetille. Aikaa kului ja hermoja paloi. Vihdoin loydettiin ystavallinen taxidriver, joka heitti meidat pienta korvausta vastaan halpaan majoitukseen, josta loysimme itsellemme sangyt 10-hengen dormista.
Majoitus sijaitsi Manilan kaupunginosassa. Metro-Manilahan koostuu 17 kaupungista ja sen alueella asuu n. 15 miljoonaa ihmista. Manila oli kylla aika lohduton naky sen roskaisuuden vuoksi. Se missa kiinalaiset pitavat huolta kaupungeistaan, eivat filippiinilaiset paljon valita. Myos tuo roskien polttaminen tuntuu olevan hyvinkin yleista ja siina ei katsella minkalaista roskaa menee, PVC:ta tai ei, vaan kaikki tarpeeton poltetaan.
Ensimmainen paiva meni itsellani sangynpohjalla parannellessa oloa, kun muut jatkat tutustuivat uusiin kulmiin. Kavivat ostamassa flipflopit ja shortsit, koska ilman niita elama filippiineilla on yhta tuskaa. Toisena paivana sain jo itseni tolpilleni ja aamupalan jalkeen lahdettiin tutustumaan Kallen ja Sunttiksen kanssa laheiseen ostoskeskukseen, Manen jaadessa viela lepaamaan.
Illalla oli sovittu tapaaminen Antin, mies joka hoiti Manelle harjoittelupaikan aikoinaan, kanssa. Istuttiin siina porukalla sitten iltaa ja kaytiin illan tummetessa myos katsomassa Makati-Cityn tarjontaa. Makatihan on Metro-Manilan bisneskeskus ja huomattavasti hienompaa aluetta, kuin muu Manilan alue. Siella siivous toimii ja kadut eivat nayttaneet olevan kuin kaatuneen jateauton jaljilta. Valotauluja, mainoksia ja kaikkea muuta vilkkuvaa ja kimaltelevaa tuntui katujen varret olevan taynna.
Aamupaivasta, pienessa kohmelossa herattyamme, soimme aamupalan resortissa ja hyppasimme taksiin ja etsimaan bussia kohti Batangasta. Taksi kuski kuitenkin kertoi, etta ei enaa mitaan mahdollisuutta ehtia viimeiseen lauttaan bussi kyydilla. Tingittiin sitten kyseiselta kuskilta sopiva hinta ja han lahti heittamaan meidat satamaan. Taxi maksoi lopulta yhteensa n.40 e ja matkaa taitettiin reilut satakilometria. Ei siis ihan suomen cabien hinnoissa. Liput laivaan saatiin saadettya helposti ja vajaan tunnin odottelun jalkeen oli pojat jo meren armoilla, nokat kohti Puerto Galeraa.
Made in Hong Kong
by Norppa on Feb.08, 2009, under Uncategorized
Sunnuntaina 25 paiva oli aika suunnata kohti Hong Kongia. “Pirteina” poikina kuudelta aamulla ylos ja kohti kenttaa kuskin kiidattamana lapi Shanghain betoniviidakon, jonka jalkeen oli 5 tunnin odottelu kentalla. Aika meni nopeasti korttia pelaten. Koneen noustessa karsimme hieman miehistotappiota vatsataudin voimin, mutta perillle paastiin kuitenkin kaikki =)
Hong Kongiin saavuttiin n. neljan aikaan paivalla ja hyppasimme junaan joka vei meidat kohti keskustaa. Juna on helppo tapa menna jos ei viela tunne aluetta, mutta travellerille suhteellisen kallis eli kokonaiset 90 dollaria eli n. 9euroa.
Luukkua aloimme etsia mantereen puolelta legendaarisesta Chungking mansionista, joka sijaitsee aivan keskustassa. Pienen tinkaamisen jalkeen saimme 2 huonetta hyvalla hinnalla. Jakauduimme toiseen huoneeseen kolme ja toiseen yksi vatsatauti karanteeniin=). Ensimmainen paiva meni ihan tutustuessa taloon ja illalla pieni kierros kaupungilla, porukka oli hieman vasynyt pitkan paivan jalkeen.
Chungking mansionista sen verran, etta se on hyvin tunnettu matkaajien kesken, koska se on Hong Kongin edullisin paikka. Rakennuksessa on 17 kerrosta ja siihen mahtuu n. 4000 asukasta kerralla. Kulttuurit on hyvin sekoittuneet tassa paikassa, en tieda toista paikkaa jossa olisi samaan aikaan nahnyt ihmisia niin eripuolilta maailmaa. Hinta taitaa houkutella.
Maanantaina lahdimme tutustumaan Hong Kongin saareen kera kahden suomalaisen tutun, jotka olivat myos reissullansa ajautuneet samaan kaupunkiin. Lautalla yli salmen ja toisella puolella, koska kellaan ei ollut mitaan tietoa koko paikasta, lahdimme suunnistamaan ihan arvalla. Onnistuimme kuitenkin loytamaan mukavan puiston joka toimi myos apinatarhana. Aika meni mukavasti seuratessa karvaisten sukulaistemme menoa ja meininkia (ja Titta, siella oli myos tamariineja=)). Viela pieni kierros kaupungilla ja tietenkin paiva oluet. Kartta on ihan hyva olla matkassa, koska pilvenpiirtajien varjossa on aika vaikeaa loytaa maamerkkeja.
Mantereelle paastyamme oli vuorossa ravitseva ruoka (nuudelit) ja pieni lepo, jotta jaksoimme ottaa vastaan Kiinalaisen uudenvuoden. Illalla lahdimme ulos odottaen suurta ilotulitusta, jota ei ollutkaan, sen sijaan suuri kulkue joka oli AIVAN MAHTAVA, tosin emme sita nahneet, kun ei ollut lippuja paikalle=). Joten paadyimme puistoon nauttimaan pussikeittoa ja puhumaan politiikasta, maailma tuli taas parannettua ja uni maistui hyvin seuraavana yona. Tietysti perinteinen snagari kierros viela illan paatteeksi, mutta lihapiirakkaa ja nakkeja ei oikein ollut tarjolla, mutta jotain ruokaa se kai oli.
Tiistaina lahdimme katsomaan paikallisia Kiinalaisia markkinoita, toiveenamme loytaa ravitsevaa ruokaa toukista ja kuoriaisista, mutta markkinat osoittautuivatkin perinteisiksi tuliaiskraasa kojuiksi. Oli siella kuitenkin mukava kierrella ja osalle jai sielta kuitenkin jotain tuotavaa takasin kotimaahan. Illalla oli sitten vuorossa kaivattu ilotulitus jota menimme satamaan katsomaan, ja se ei todellakaan ollut pettymys, hyva kiinalaiset!! Showta kesti puolentunnin ajan ja loppu huipennus oli aivan mahtava (en edes yrita kuvailla), ruudinkary peitti ilman vaikka tulitukset tulivatkin saaren puolelta, sen verran oli ruutia ilmassa tuona iltana. Osa kadusta oli suljettu autoilta suurten ihmismassojen vuoksi, ja takaisin kampalle olikin temppu paasta, kun poliisit johdattivat massat jonnekkin aivan muualle, no tulihan tehtya kierros kaupungilla=).
Keskiviikkona kirjauduimme ulos huoneesta, koska lahto kohti filippiinien lampoa oli aikaisin torstai aamuna ja paatimme viettaa viimeisen yon lentokentalla saastaen rahaa. Paiva meni puistossa makaillessa ja odottaessa iltaa, rinkat selassa ei oikein viitsinyt lahtea kiertelemaan kaupunkia. Ja allekirjoittanut yritti taas kerran kerata lentolippurahoja jonkkaamalla, mutta ei se oikein tuottanut tulosta=) Illalla paatimme valita edullisemman tavan menna kentalle, eli ensin metrolla niin lahella kuin paasi ja loppumatka bussilla. Se tulikin noin viisi kertaa halvemmaksi kuin juna jolla tulimme kentalta. Edessa oli siis 12 tuntia kentalla, jonka kulutimme jalleen pelaten korttia ja valilla nukkuen, tosin ei siita nukkumisesta oikein tullut mitaan. Vihdoin ja viimein tuli hetki jolloin paasimme turvatarkastusten ohitse ja koneeseen. Seikkailu kohti Manilaa oli alkamassa…
Ja kaikille tiedoksi jotka eivat viela tieda niin Norppa is aka Sunttis =)
