Archive for December, 2008
Matkan taustaa/Blogin avaus
by Hilppa on Dec.28, 2008, under Uncategorized
Aloitushan on tunnetusti aina se vaikein osuus, niin tuntuu olevan myös blogin kirjoittamisessa. Tekstin ajatuksena olisi siis hieman valottaa matkan taustoja ja tarkoitusperiä. Tämä on siis minun aloitus, katsotaan jos Manekin jaksaa ja ehtii tehdä omat ensimmäiset hieroglyfinsä ennen matkaa.
Sitten asiaan. Ajatus matkasta syntyi jo jokunen hetki sitten, kun Mane puhui haluavansa takaisin Filippiineille heti valmistuttuaan koulusta ja allekirjoittanut tietysti innoistui ideasta. Ajatus muhi takaraivoissa ja kehittyi pelkästä Filippiinien tutkimisesta Kaakkois-Aasian retkeen. Matkaan saatiin mukaan myös kaksi matkakumppania, Kalle ja Sunttis. Matkaan lähdetään siis neljän matkaajan voimin.
Matkaajien taustoja hieman raottaen voisi kertoa, että olemme n.25-vuotiaita opiskelijoita, tai Mane ehti kuin ehtikin valmistua ennen matkaa. Jokaisella taitaa olla jonkin näköinen matkailutausta, mutta tällaista reppureissua ei ole kukaan tainnut tehnyt aiemmin.
Matka alkaa 5. tammikuuta, juuri alkanutta vuotta. Ettei liiallista kulttuurishokkia pääse esiintymään joukossamme, päätimme jättää saastuttavat lennot muille ja matkata ekologisesti vanhan liiton tyyliin junalla. Maanantaina suuntaamme siis Kouvolan asemalta Moskovaan, josta on tarkoitus lunastaa varauksen avulla junaliput Pekingiin. Kiinassa tarkoitus matkata kaksi-kolme viikkoa, josta siirtyä Filippiineille. Filippiineillä oleskeltua ajatuksena siirtyä Malesiaan ja Kota Kinabalulle. Sieltä ajatus oli matkata Singaporen ja Kuala Lumpurin kautta Thaimaaseen. Thaimaan jälkeen vuorossa Laos,Vietnam ja ehkä myös Cambodza. Tarkempia matkasuunnitelmia ei ole tarkoitus tehdä vasta kun matkan päällä. Tarkoituksenahan ei ole nähdä mahdollisimman paljon vaan nauttia mahdollisimman paljon.
Blogia pyritään kirjoittamaan aina kun siihen mahdollisuus, eli kun mielenkiintoa riittää ja muilta hedonismin kiireiltä ehditään. Kuvia yritetään myös silloin tällöin lisäillä, jos laitteet toimivat ja käyttäjien atk osaaminen siihen riittävät.
PS. Pahoittelut kaikille, jotka haluavat kirjoitella kommentteja sivuille tuosta rekisteröitymispakosta, mutta ilman sitä spameja ja muita mainoksia ilmestyy turhankin useasti. Yrittäkää siis kestää.